Maailman suurin kriisi – viikon sisällä?

Vaimoni ja minä order generic cialis uskomme Kristuksen pikaiseen paluuseen noutamaan omiaan. Uskomme, että hänen paluunsa saattaa tapahtua jo viikon sisällä. Olemme valmistelleet asiaa selittävän tekstin perheellemme ja ystävillemme täällä Suomessa, jotta jos tämä tapahtuu näinkin pian, he ymmärtävät mitä on tapahtunut eivätkä joudu antikristuksen huijaamiksi.

Laitan tämän saman tekstin tähän blogiin siltä varalta, että joku lukijoistani haluaa ottaa sen, muuttaa sitä ja antaa sen ystävilleen ja sukulaisilleen, jotka eivät pidä Jeesusta Kristusta Herranaan.

Viimeinen varoitus…

Nimeni on Alan Lake, olen amerikkalainen uskova kristitty. Uskoni Herraani Jeesukseen syttyi seitsemän vuoden iässä ja olen taivaltanut yhdessä hänen kanssaan nämä kuusi vuosikymmentä. Tulin Suomeen tammikuussa 2006 avioituakseni morsiameni Pirjon kanssa. Minusta on aina tuntunut, että tänne tulemiselleni oli jokin muukin syy kuin vain avioliittomme. Luulen, että tiedän nyt, mikä tuo syy oli.

En tiennyt mitään maastanne, ennen kuin vasta hieman ennen saapumistani. Pian opin hiukan Suomen historiaa. Minulle kerrottiin marraskuun päivästä 1939, jolloin suomalaiset kuulivat radioistaan, että Neuvostoliitto oli pommittanut Helsinkiä. Vaimoni täti oli teinityttö, joka oli polkenut polkupyörällään lapsuudenkodistaan Vihdistä Helsinkiin noin kuusi kuukautta aiemmin. Pommitus tuli hänelle täytenä yllätyksenä, niinkuin useimmille suomalaisille.

Se ei kuitenkaan ollut yllätys kaikille suomalaisille. Hallituksen virkailijat, jotka olivat torjuneet Moskovan aluevaatimukset Suomesta, todennäköisesti arvelivat, että Stalin saattaisi ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin. Jos he olisivat kertoneet Suomen kansalle Stalinin vaatimuksista ja siitä, että Suomi torjui ne, monet ihmiset olisivat luultavasti poistuneet Helsingistä. He eivät lähteneet, koska eivät tienneet. Ehkä viranomaiset eivät kertoneet kansalle, koska eivät olleet varmoja neuvostoliittolaisten hyökkäyksestä, eivätkä he tienneet, milloin tämä tapahtuisi.

Eräs toinen tapahtuma tulee muuttamaan elämää Suomessa ja muissa maissa enemmän kuin talvisota ja jatkosota konsanaan. Emme tiedä milloin tämä tapahtuu, mutta voimme tehdä valistuneen arvion. Arvaukseni on hyvin pian. Sen sijaan, että antaisin tämän tulla täytenä yllätyksenä, päätin jakaa havaintoni ja tietoni kanssanne, niin että kun en ole täällä antamassa selvitystä jälkikäteen, tiedätte, että puhuin asiasta etukäteen. Tämä tapahtuma on Jeesuksen Kristuksen luvattu paluu.

Eräät teologit katsovat, että Raamattuun ei voi uskoa sellaisena kuin se on kirjoitettu. Asiantuntijoiden on tulkittava sitä sinulle. Toiset meistä ovat päätyneet hyväksymään Raamatun tekstin kirjaimellisesti, sellaisena kuin kirjoittajat näyttävät tarkoittaneen sen ymmärrettäväksi. Kristuksen toisesta tulemisesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Jaan tässä kanssanne tiivistetyn lyhytversion, jotta tietäisitte, mitä voitte odottaa.

Useimmat ihmiset eivät ole tietävinään Jumalasta, ennen kuin joutuvat vaikeuksiin. Siinä vaiheessa he huutavat häntä avukseen. Jumala ei pidä vähääkään siitä, että häntä ei noteerata. Jos vaikeudet on se, mitä vaaditaan, että hänet huomattaisiin, niin vaikeuksia olemme saava. Jumalan profeetat ovat sanoneet Raamatussa, että tulee aika, jolloin maailmassa on vakavampia vaikeuksia kuin milloinkaan aiemmin. Tämä on hänen viimeinen kutsunsa. Tämä ajanjakso kestää seitsemän vuotta, jakaantuen kahteen 3 ½ vuoden jaksoon.

Viime kesänä olin puistossa Jyväskylässä ja kerroin vaimolleni Raamatun ennustamista viimeisistä päivistä. Keskustelimme siitä, kuinka luonnononnettomuuksia on tapahtunut kaikkialla maailmassa yhä tiheämmin ja yhä voimakkaampina, niin että ne ovat verrattavissa naisen synnytyspolttoihin. Jeesus käytti aivan samaa vertausta kertoessaan ajanlaskumme päättymisestä.
Saataisivatko nämä olla sen merkkejä, että maailma sellaisena kuin me sen tunnemme, on tulossa tiensä päähän?

Eräs nuori mies tuli luoksemme läheisestä nuorten miesten ryhmästä ja kysyi minulta, tiesinkö mitään vuodesta 2012. En tiennyt. Näyttäisi siltä, että jotkut uskovat tämän vuoden merkitsevän maailmanloppua. Planeetat ovat kaikki suorassa linjassa aurinkoon nähden ensimmäisen kerran 26000 vuoteen. Etelä-Meksikon maya-intiaaneilla oli aikoinaan mahtava sivilisaatio. He laativat kalenterin. Tämä kalenteri päättyy yhtäkkiä vuonna 2012.

Yhdysvaltalainen uutisartikkeli kertoi, että vuosi 2015 on aikaa, jolloin auringossa, kuussa ja tähdissä esiintyy suuren luokan häiriöitä, jotka aiheuttavat paljon vaikeuksia maapallolla.

Ne, jotka lukevat uutisia, tietävät, että Yhdysvalloissa on tapahtunut talouden romahtaminen, joka johtuu poliitikkojen ja rahamaailman vastuuttomista päätöksistä. Kun samanlainen romahdus tapahtui vuonna 1929, se kosketti tavallisen ihmisen elämää vasta vuonna 1933, noin kolme vuotta myöhemmin. Ihmiset, joiden vastuulla on sikäläisten vahinkojen minimointi, ovat samoja ihmisiä, jotka alunperin aiheuttivat ongelman! Edessämme on kovat ajat, mitä talouteen tulee. Te suomalaiset tiedätte, että kun Amerikka loukkaa varpaansa, suomalaiset usein tuntevat kivun. Se ei ole reilua, mutta niin se vain menee.

Tarkastellaanpa hieman vuosia, jotka tässä on mainittu. Jostain ajankohdasta vuonna 2012 johonkin ajankohtaan vuonna 2015 on 3 ½ vuotta. Kolme vuotta ennen vuotta 2012 on 2009. Kolme ja puoli vuotta saattaisi hyvinkin tarkoittaa vuotta 2008 – tätä vuotta! Nämä kaksi 3 ½ vuoden ajanjaksoa saattaisivat hyvinkin merkitä edellämainittua seitsemää vuotta, Raamatussa mainittua suuren ahdingon aikaa. Talouselämän tapahtumat ja ja luonnonmullistukset, Lähi-Idän terroristien tuomasta uhasta puhumattakaan, saattaisivat hyvinkin tarkoittaa ennustettua vaikeuksien aikaa.
Tämän kirjoittaja kuuluu niihin, jotka uskovat Raamatun opettavan, että Kristus aikoo temmata ne, joilla on henkilökohtainen usko häneen, taivaaseen välittömästi ennen suuren ahdingon ajan alkamista. Heidän joukossaan ovat ne, jotka ovat liian nuoria tai joiden henkinen tila ei salli sitä, että heidät asetettaisiin vastuuseen synneistään. Toisin sanoen miljoonat ihmiset vain katoavat maan päältä. Jos päätät odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu, ilman että antaisit elämäsi Kristuksen Käsiin, sinun täytyy saada tietää, ketkä ovat kadonneet ja mitä tämä katoaminen merkitsee. Se tarkoittaa, että sinulla on vielä mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen, mutta että tulet kokemaan suurempia vaikeuksia kuin nyt pystyt kuvittelemaan.

Milloin tämä uskovaisten katoaminen saattaisi tapahtua? Se saattaa tapahtua niinkin pian kuin aamupäivällä klo 11:32 Jerusalemin aikaa, syyskuun 29. päivänä 2008 – uuden kuun aikaan. Mutta voi olla niinkin, että se ei tapahdukaan tänä vuonna. Emme tiedä tätä varmasti. Jos se tapahtuu tänä vuonna, tahdomme, että ymmärrät, mitä tapahtui.

Miksi juuri 29. syyskuuta vuonna 2008?

Kun Jumala järjesti juutalaiset kansaksi tuhansia vuosia sitten, hän sisällytti Tooraan seitsemän pyhäpäivää tai “juhlaa”. (Jotkin näistä olivat pitempiä kuin päivän mittaisia.) Neljä näistä osui keväälle ja kolme syksylle. Näiden pyhäpäivien oli tarkoitus saada juutalainen kansa muistelemaan asioita, joita Jumala oli heidän hyväkseen tehnyt. Ne olivat myös niiden asioiden heijastuksia, joita Jumala aikoi tehdä.

Yksi tällainen heijastus on, että juutalaisten Pääsiäinen tuli nähdä sen muistojuhlana, että Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Mutta kristityt huomaavat, että Kristus on meidän Pääsiäisemme, hän on päästäjämme synnin vallasta. Jokainen näistä kevään pyhäpäivistä sai täyttymyksensä Kristuksen ensimmäisen tulemisen yhteydessä. Hän täytti ne tismalleen sinä juutalaisen kalenterin päivänä, jona juutalaiset muistelivat, mitä Jumala oli tehnyt juutalaisten hyväksi menneisyydessä.

Emme tiedä, minä vuonna hän saapuu, mutta kun miettii vuosia 2012 ja 2015 ja vaikeuksia, jotka ovat jo alkaneet tapahtua, tämä päivä saattaa olla Rosh Hashana 2008. Kalenteripäivä vaihtelee eri vuosina, mutta tänä vuonna se alkaa aamupäivällä klo 11:12 ensi maanantaina, 29. syyskuuta.

En ennusta, että Jeesus saapuu viikon sisällä. Ilmassa on merkkejä, että on suuri todennäköisyys sille, että hän tulee. Mieluummin kerron teille, että hän saattaisi tulla, vaikkei sitten tulekaan, kuin etten sanoisi mitään, ja hän tulisikin nyt.

On vain kohtuullista ajatella, että syksyn pyhäpäivät saavat täyttymyksensä täsmälleen vastaavana juhlapäivänä. Syksyn ensimmäinen juhla on nimeltään Pasuunoiden Juhla (Fiest of Trumpets), eli Rosh Hashana. Jos menneisyydessä toteutunut täyttymyksen kaava jatkuu, Herramme saapuu noutamaan omiaan tänä juhlapäivänä.

Ensimmäinen kirje Tessalonikalaisille 4:13-17 sanoo:

Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.

Pahuus ja terrori hallitsee sen jälkeen, kun uskovat on temmattu pois. Sinulle tullaan kertomaan valheita siitä, mitä tapahtui. Mutta tulet muistamaan, että tämä selitettiin sinulle ennen kuin se tapahtui.

If you research paper writer services wish to get the best value out of your research papers available, you should be conscious of some basic things about these.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *